4.8.1989

Kanne Imatran kihlakunnanoikeudessa

Liikennevakuutusyhdistys on A:lle 5.2.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että A oli 22.12.1984 Rautjärvellä yleisellä tiellä kuljettanut liikennevahingon varalta vakuuttamatonta henkilöautoa ZLV-17 ilman ajokorttia ja nautittuaan ennen ajoon lähtöä siinä määrin alkoholia, että suoritetussa tutkimuksessa hänen verensä alkoholipitoisuuden oli todettu ajon aikana olleen 2,34 promillea. A oli tuolloin hänen autonsa pysähdyttyä polttoaineen loppumisen vuoksi ajoradalle laiminlyönyt ryhtyä toimiin muun liikenteen varoittamiseksi ainakin jättämällä käyttämättä pimeän aikana pysäköinti- tai varoitusvaloja. Tästä laiminlyönnistä oli ollut seurauksena, että takaa A:n ajosuunnasta saapunut B oli joutunut jarruttamaan omistamaansa henkilöautoa RAV-924 voimakkaasti estääkseen törmäyksen pimeässä valoitta seisoneeseen A:n autoon ja että B:n auton perässä ajanut C oli puolestaan joutunut jarruttamaan voimakkaasti omistamaansa henkilöautoa RKS715, joka jarrutuksesta huolimatta oli liukkaalla ajoradalla törmännyt B:n auton perään, jolloin B:n ja C:n autot olivat vaurioituneet. A oli tapahtuman havaittuaan paennut autollaan vahinkopaikalta ryhtymättä vahingon edellyttämiin toimiin. A:n auto oli ollut uusintakatsastamaton. A:n menettely oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta.

A oli Imatran kihlakunnanoikeuden 9.4.1985 julistetulla päätöksellä, jonka Kouvolan hovioikeus oli 25.3.1986 antamallaan päätöksellä pysyttänyt, tuomittu yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta, ajokortitta ajosta, liikenteen vaarantamisesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta vankeusrangaistukseen. Liikennevakuutusyhdistys oli puheena olevan liikennevahingon johdosta maksanut B:lle ja C:lle korvauksia kaikkiaan 30.235,35 markkaa. Liikennevakuutusyhdistyksellä oli liikennevakuutuslain 20 ja 21 §:n nojalla oikeus saada A:lta takaisin suorittamansa korvaukset. Sen vuoksi yhdistys on vaatinut A:n velvoittamista maksamaan sanotut 30.235,35 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien ja korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut samoin 16 prosentin korkoineen tuomitsemispäivästä lukien.

Vastaus

A on kiistänyt kanteen perusteeltaan, koskei hän ollut aiheuttanut vahinkoa törkeällä tuottamuksella, mitä liikennevakuutuslain 20 § edellytti. Liikennevahinko ei ollut syntynyt hänen kuljettaessaan autoa alkoholin vaikutuksen alaisena ja vaurioituneiden autojen kuljettajat olivat ainakin osaksi olleet syypäät vahingon syntymiseen. Kihlakunnanoikeuden päätös 8.4.1987

Kihlakunnanoikeus, joka oli myöntänyt A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin ja määrännyt toimistonhoitaja Kari Tannisen hänen oikeudenkäyntiavustajakseen, on lausunut selvitetyksi, että A:n auton pysähdyttyä polttoaineen loppumisen vuoksi ajoradalle A oli laiminlyönyt ryhtyä toimiin muun liikenteen varoittamiseksi tielle pysähtyneestä autosta. Tästä oli ollut seurauksena, että takaa A:n ajosuunnasta saapunut B oli joutunut voimakkaasti jarruttamaan autoaan estääkseen sen törmäämästä pimeässä valoitta seisoneeseen A:n autoon ja myös B:n perässä ajanut C oli joutunut jarruttamaan voimakkaasti autoaan, joka jarrutuksesta huolimatta oli liukkaalla ajoradalla törmännyt B:n auton perään, jolloin B:n ja C:n autot olivat vaurioituneet. Kun tätä A:n syyksi jäävää laiminlyöntiä ryhtyä toimiin muun liikenteen varoittamiseksi ei ollut pidettävä törkeänä tuottamuksena, liikennevakuutusyhdistyksellä ei ollut liikennevakuutuslain 20 §:n perusteella oikeutta korvaukseen A:lta. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen perusteettomana. Yhdistys on velvoitettu korvaamaan valtiolle sen varoista Tanniselle maksettu palkkio 500 markkaa.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 7.9.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi liikennevakuutusyhdistys oli saattanut jutun, on lausunut, ettei A ollut aiheuttanut kihlakunnanoikeuden päätöksestä ilmenevää liikennevahinkoa liikennevakuutuslain 20 §:n edellyttämin tavoin ajoneuvoa kuljettaessaan vaan laiminlyömällä ryhtyä toimiin muun liikenteen varoittamiseksi hänen ajoneuvonsa pysähdyttyä polttoaineen loppumisen vuoksi ajoradalle. Tätä laiminlyöntiä ei ollut pidettävä törkeänä tuottamuksena kuten kihlakunnanoikeuskin oli todennut. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta ei ole muutettu. Yhdistys on velvoitettu korvaamaan valtiolle sen varoista Tanniselle hovioikeuden osalta maksettu palkkio 300 markkaa.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.8.1989

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.